Pitikö mun päivittää maanantaina tai tiistaina? Hups. Oon ollut hurjan väsynyt ja tehnyt kaikkea muuta, ja kaiken lisäksi halusin kirjoittaa tuon allaolevan tekstin valmiiksi luonnosten kanssa julkaistavaksi.
Mutta siis! Jos joku on aikanaan 2000-luvun alupuolella katsellut telkkarista Cubix-sarjaa, hahmot saattavat olla jopa tuttuja. Mulla on puolisentoista kautta kyseistä sarjaa nauhoitettuna ja katsottiin juuri kaverini Reettiksen kanssa viikonloppuna kaikki jaksot mitkä multa löytyi. Reettis totesi jossain ensimmäisen jakson puolivälissä että "mä vähän shippaan tota Connorii ja Chipii"... ja mulla on paha tapa mennä tollasiin shippauksiin mukaan siltä istumalta. Meillä on kyl silti parhaat OTP:t ikinä. (Niistä varmaan lisää myöhemmin pfft)
Muistin virkistämiseksi Cubixin alkutunnari, suomeksi en valitettavasti löytänyt sitä mutta... "Satoja malleja, joista valita. Tunneyksikkö on jo valmiina!"
(Tietämättömille tiedoksi, että Connor on tuo poika jolla on mustat, taaksepäin sliipatut hiukset ja Chip on toi pieni rillipää.)
• • •
No niin, nyt on esittelyt kai esitelty, joten asiaan. Halusin hirveästi piirtää Connoria ja Chipiä, mutta en osannut (etenkään edestäpäin), ja sitten vaan jotenkin hutaisin kaikki kuvat... 8I Varsinkin kun täytyi pitää katse enimmäkseen telkkariruudussa. En ees kehtaa näyttää muita kuin nämä kolme kuvaa. HUOM. Pojat on mun taiteessa neljä vuotta vanhempia kuin sarjassa, eli Chip on 14 ja Connor 17.
En ees tiiä pfft. Chip näyttää liian pikkupojalta ja aalkdsjf sen paidassaki lukee osuvasti "lol emmä oo tän näköne", mikä johtuu kyl siitä et poistin tosta vierestä ruman Chipin pään joka sen oikeesti sanoi. xD Ja tossa vieressä lukee "lol koroke", koska Chip on liian pitkä -> se seisoo ilmiselvästi korokkeella.
Tämä! Yhdessä jaksossa Chip meinas ööö jäädä jonkun kaatuvan asian alle kai, mut sit se pääsi pakoon ja vakuutti ystävilleen et "olen kunnossa, ihan totta!" ja Connor vastasi siihen että "varmastiko?" (Saattaa olla että se johtui siitä että mahtava Samuel Harjanne ääninäyttelee Connoria, mut tuo kohtaus aiheutti joka tapauksessa pientä fanityttökiljuntaa.) Ni sit aattelin et ois söpöä jos Chip ois oikeesti loukkaantunu ja Connor ois siitä huolissaan. :x Connor näyttää joltain narkkarilta ku sil on silmän alla tollee ryppy xD
Jostain syystä tuol ylänurkassa lukee kuutix.
Kerrankin sain Chipin näyttämään vanhemmalta ku 11-vee. :I
Aloitin uuden OTP:n inspiroimana jälleen yhden ikuisuustarinaprojektin: 30_dates. Kyseisessä haasteessa on annettu 30 treffipaikkaa tai -tilannetta, joista on kirjoitettava vapaamuotoinen tarina. Ihan kuin saisin kaikki 30 ikinä valmiiksi... mutta aina on okei yrittää!
Oon tosi arka julkaisemaan mun tekstejä koska musta ne on lähes aina tosi huonoja ja ideattomia ja blah blah blah, ja tää on ihan parin päivän tuotos eli enemmänkin raapustelu kuin oikea tarina... mut olkoon nyt. Nauttikaa! (Palaute on toki tervetullutta.)
Ensimmäiselle osalle tulee nimi heti kun keksin jotain parempaa kuin "yö korjaamolla" :I
(1) First Date : [Toistaiseksi nimetön]
Heidän ensitreffinsä eivät oikeastaan ole treffit lainkaan. Connor vain pyytää Chipin apua QuiXtream5000:n vanhan prototyypin korjaamiseen (kyllä, juurikin Charlesin Cheetah'n) ja työn osoittauduttua luultua haastavammaksi he päättävät jäädä Bottien korjaamolle yöksi. Aivan kahdestaan - lukuunottamatta tietysti Cubixia, Cerebrixiä ja Helan robotteja.
Alkuyö sujuu kevyesti jutustellen ja paljon kofeiinipitoista limsaa juoden, ja pääasia on saada robotti valmiiksi siihen mennessä, kun Hela saapuisi paikalle aamulla. On helppo keskittyä tekemiseen ja aika lentää kuin Dondon säikähtäneenä.
Chipistä huomaa, ettei tämä ole tottunut valvomaan yhtätoista pidemmälle, sillä tämän puheesta katoaa keskiyön jä hiljalleen kaikki suuret sanat ja monimutkaiset lauserakenteet. Connorista se on aika suloista, hän ei tiedä mistä ajatus tuli mutta hän sanoo sen ääneen ja hymyilee, kun Chip punastuu ja pudottaa jakoavaimen. Cubix poimii sen ylös iloisesti ja Chip korjaa lasiensa asentoa nolostuneen oloisena.
Jostain syystä korjaaminen unohtuu pikkuhiljaa ja pojat päätyvät istumaan vastatusten lattialle. Robotit siirtyvät puoli kolmen aikoihin lataustilaan, sillä vaikka ne olisivat kuinka halunneet valvoa ihmisystäviensä seurana, niiden energiantarve on suoraviivaisempaa kuin ihmisten eikä virransäästökään toimi ikuisuuksiin. Chip ja Connor ovat vihdoin todella kahden, ja varmaankin ensimmäistä kertaa heidän elämässään joku toinen ihminen on todella kiinnostavampi kuin robotin korjaaminen.
Keskustellessaan he huomaavat, että heillä on paljon enemmän yhteistä kuin he ovat kuvitelleet. Heillä on lähes identtiset tulevaisuudensuunnitelmat, kiinnostuksenkohteet ja näkemykset maailmasta. He puhuvat roboteista, kokemistaan noloista tilanteista, politiikasta, lempiasioistaan, koulusta, lapsuudestaan ja siitä, mitä he haluavat elämältään. Ja kaikki tuntuu niin luontevalta. Kummallakaan ei varmaan koskaan ole ollut yhtä ymmärretty olo.
Kello viisinollaviisi aamulla Chip avautuu Connorille pituudestaan (tai sen puutteesta) ja silmälaseistaan ja siitä, miten hän ei IKINÄ kasvaisi nykyistä sataaviittäkymmentä senttiään pidemmäksi ja miten hän näyttäisi aina nörtiltä.
Connor huomauttaa pitävänsä nörteistä, että hän on itsekin aikamoinen nörtti, ja että Chip ei todellakaan olisi heidän Chipinsä jos tämä olisi pitkä ja rillitön. Chip ei oikein näytä vakuuttuneelta, mutta Connor huomaa tämän punastuneen hieman. Hän hymyilee ja pörröttää nuoremman ystävänsä tukkaa.
Kello viisineljäkymmentäyksi Connor ottaa oikeastaan vahingossa puheeksi kuolleen äitinsä. Hänen isänsä ei vieläkään suostu puhumaan äidistä vaikka tämän kuolemasta on kohta melkein kymmenen vuotta, ja Connorin ääni murtuu kun hän kertoo Chipille että yksi harvoista asioista joita hän äidistä muistaa kunnolla on se, miltä tämä kuulosti. Chip kuuntelee hiljaa, ja vaikka Connor ei itse itke, Chipin poskille putoilee äänettömiä kyyneleitä.
Yhtäkkiä he ovat paljon lähempänä toisiaan vaikka heidän välissään on yhä ne samat kolmisenkymmentä pölyistä senttimetriä kuin aiemminkin. Kello kuusinollanolla Connor pyytää anteeksi tunteenpurkaustaan, Chip pyyhkii silmänsä peittelemättä ja pudistaa päätään hymyillen. Vasta silloin Connor oikeasti tajuaa ystävänsä itkeneen, eikä häntä yhtäkkiä enää nolota äskeinen keskustelu niin paljon.
Sitten he puhuvat ystävistään, Chip kertoo miten Mong puolusti häntä kiusaajia vastaan kun hän oli viiden vanha ja miten heistä sen jälkeen tuli erottamattomat, ja Connor paljastaa Abbyn pitävän hänestä enemmänkin kuin ystävänä. Chip on yllättynyt, kun vanhempi poika sanoo ettei halua olla Abbyn kanssa muuta kuin parhaita ystäviä. Connor on hetken hiljaa ja kuiskaa sitten pitävänsä pojista. Chip sanoo "ai" ja on vaiti niin monta sekuntia, että Connor pelkää pilanneensa jotakin, mutta sitten pienempi poika puhuu taas, naurahtaa, sanoo että Mong oli siis sittenkin oikeassa.
Asia on sillä selvä, ja Connorista tuntuu hieman hölmöltä. Oliko hän tosiaan epäillyt ystäviään, pelännyt näiden reaktiota? Hänellä on niin helpottunut olo ettei hän voi olla hymyilemättä. Vielä parempi olo pojalle tulee, kun Chip tunnustaa katse lattiassa ja kengännauhaa näpräten, ettei itsekään ole ihan varma tykkääkö tytöistä ollenkaan. Ainakaan hän ei ole koskaan ollut ihastunut tyttöihin. Paitsi Raskaan ennen kuin paljastui että tämä oli alien, mutta se oli sellainen julkkisjuttu. Ja hän oli silloin kymmenen. Mutta eihän hän nytkään ole kuin neljätoista, voihan olla ettei hän vain ole löytänyt sellaista oikeaa tyttöä, kun yleensä hän viettää aikaa vain heidän oman porukkansa kanssa, eikä siis saa oikein tilaisuutta tutustua muihin. Mutta ei koulussakaan ole koskaan ollut ketään josta hän pitäisi.
Tässä vaiheessa Connor keskeyttää Chipin painamalla etusormensa tämän huulille (ja menee hetkeksi hämmennyksiin siitä, että ne ovat juuri niin pehmeät kuin miltä näyttävätkin). Vanhempi poika naurahtaa lämpimästi ja lohduttaa, ettei hänelläkään ollut 14-vuotiaana vielä varmuutta asiasta, ja ettei tarvitsekaan olla. Chipin pitäisi antaa itselleen aikaa. Tällaisten asioiden kanssa ei voi kiirehtiä.
Kun Connor vie sormensa pois Chipin huulilta, tämä huokaisee hieman ja myöntää, että ehkä Connor on oikeassa. Ehkä hänen ei pitäisi huolehtia asiasta. Ehkä se erityinen ihminen ei vain ole vielä astunut hänen elämäänsä. Tai ehkä on, poika lisää hetken mietittyään. Ehkä onkin, ja hän ei vain ole vielä ymmärtänyt. Hän kohottaa katseensa Connorin silmiin ja Connor henkäisee lähes äänettömästi.
Kello on kuusikolmekymmentäkuusi aamulla, Helan saapumiseen on puolitoista tuntia ja QuiXtream5000 on yhä vain viittä vaille valmis. Chip ja Connor istuvat korjaamon pölyisellä lattialla ja katselevat toisiaan silmiin vaiti, ovat molemmat ehkä ymmärtämässä jotakin.
He havahtuvat hiljaisuudestaan, kun Cubix alkaa heräillä latauksesta. Pojat vilkaisevat vielä kerran toisiinsa ennen kuin nousevat lattialta, pudistelevat housujaan pölystä ja siirtyvät takaisin QuiXtreamin pariin. He eivät juurikaan enää keskustele, molempia väsyttää ja suuta kuivaa, ja sitäpaitsi kaikki sanottava on jo sanottu tällä kertaa.
QuiXtream on valmis kello seitsemänneljäkymmentäkaksi, mutta sen käynnistäminen päätetään jättää Helan vastuulle. Pojat siivoavat jälkensä, kiittävät Helan robotteja avusta ja lähtevät korjaamolta ennen kuin Hela ehtii sinne. He hyvästelevät toisensa korjaamon pihassa ja lähtevät kumpikin omaan suuntaansa, Chip ja Cerebrix pojan leijuskootterilla ja Connor Cubixilla.
"Oliko sinulla hauskaa?" Cubix kysyy Connorilta matkalla. Connor hymyilee lämpimästi.
"Oli, tosi hauskaa. Pitää varmaan tehdä tämä useamminkin. Ehkä voisin kutsua Chipin meille yökylään."
"Hyvä ajatus!" Cubix sanoo iloisesti. "Minä pidän Chipistä."
Et niin paljon kuin minä, Connor ajattelee huvittuneena, sillä hän on ymmärtänyt erään asian kello kuusikolmekymmentäjotain. Hän pitää Chipistä paljon enemmän kuin ystävänä.
Aurinko nousee lämpimänä, Connor on rakastunut, ja muutto Kuplakaupunkiin neljä vuotta sitten osoittautui jälleen kerran pojan elämän parhaaksi asiaksi.
